Ylen hallintoneuvosto vahvisti kokouksessaan 5.4.2016, että Yle siirtyy myös antenniverkoissa kokonaan HD-lähetyksiin vuonna 2020 alan yhteisen tahtotilan mukaisesti.

Ylen tiedote kertoo, että Suomen tv-toimijat haluavat aikaistaa siirtymistä peruslaatuisista antenni-tv-lähetyksistä kokonaan HD-lähetyksiin, joten television teräväpiirtolähetyksiin siirtymisen aikataulu nopeutuu. Normaalitasoiset SD-lähetykset päättyvät 31.3.2020, ja Suomi siirtyy tuolloin kokonaan HD-aikaan. Aiemmissa suunnitelmissa kaavailtu siirtymävuosi oli 2026. HD-lähetykset ovat maaliskuussa 2020 katsottavissa antenniteitse koko Suomessa.

Yle on tarjonnut kanaviaan välitettäväksi HD-muodossa vuodesta 2011 ja tekee tv-ohjelmatuotantonsa jo nyt lähes täysin HD-tasoisena. Viimeisetkin tuotannot ovat teräväpiirtoa vuoden 2016 loppuun mennessä. Hankintaohjelmista ostetaan aina teknisesti mahdollisimman hyvälaatuinen versio.

Yle kertoo, että jo nyt kolmanneksessa Suomen antennitalouksista on HD-vastaanotin. Arvioiden mukaan suomalaiset uusisivat laitteitaan joka tapauksessa siihen tahtiin, että vuonna 2020 lähes joka kodissa on HD-vastaanotin.

Ylen kaikki neljä kanavaa ovat vastaanotettavissa teräväpiirtoisena DNA:n VHF-verkosta.

Ylen artikkeli HD-siirtymästä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/05/hdta-kaikille-vuonna-2020-television-teravapiirtolahetyksiin-siirtymisen